Avainsana-arkisto: fakta

Suomen suurin munapitäjä

Laitila on Suomen suurin kananmunapitäjä. Munat tuovat laitilalaisille maajusseille noin viisi miljoonaa euroa vuodessa.
lähde 06.02.2010

Suomen suurin koulu

Raisiossa sijaitsee Suomen suurin yläkoulu. Vaisaaren koulussa opiskelee noin 930 oppilasta.
lähde 06.02.2010

Lounais-Suomen suurin kunta

Kymmenen kunnan yhteenliittymä Salo on Lounais-Suomen suurin kunta pinta-alalla mitattuna. Saloon mahtuisi melkein kymmenen Turkua.
lähde 06.02.2010

Somero!

Suomen maalaisin kaupunki on Somero, jossa tahkotaan eniten maatalouden tuloja. Maatalouden kokonaistulot olivat 65 miljoonaa euroa vuonna 2009.
lähde 06.02.2010

Suomen suurin päiväkoti

Turussa Kerttulin päivähoitoyksikkö on Suomen suurin päiväkoti. Kerttuli on 225 lapsen työpaikka. On siinä vipeltäjiä kerrakseen…
lähde 06.02.2010

Suomen pienin kunta

Ahvenanmaalla sijaitseva Sottunga on Suomen pienin kunta. Sen 118 asukasta täyttäisi vain viidenneksen normaalin teatterin katsojapaikoista.
lähde 06.02.2010

Missä juodaan eniten alkoholia?

Kustavissa ei syljetä lasiin, sillä Kustavissa juodaan alkoholia enemmän kuin missään muualla eteläisessä Suomessa. Puhtaaksi alkoholiksi muutettuna väkijuomaa kuluu vuodessa 27,3 litraa asukasta kohden. Alkoholi maistuu paremmin vain Lapin korpimetsissä Utsjoella ja Kittilässä sekä vesakeskislässä Töysässä.
lähde 06.02.2010

Joulu tulee, joka vuosi

Joulu on ohi – onneksi – aikuisten mielestä. Ikävä kyllä, lasten mielestä.
Mutta mikä parasta: Joulu on taas jo tulossa! Jouluun onkin tänään aikaa enää 11 kuukautta ja 25 päivää. Sitä odotellessa siis otetaan nyt seuraavaksi vaikka uusi vuosi vastaan…

Juo kirkkaita ja vältä kova krapula

Ilta-Sanomat kertoo, että nyt on tutkittua dataa siitä, että tummista alkoholijuomista tulee kirkkaista alkoholijuomia pahempi krapula.
Tutkijoiden mukaan juju piilee käymisprosessissa syntyvien epäpuhtauksien määrästä.
Käymisprosessissa syntyy muiden muassa asetonia, asetaldehydiä ja tanniinia, joita on enemmän tummissa alkoholeissa enemmän kuin kirkkaissa.
Lue lisää IS:sta.

ensilumi 2009

Tänä vuonna ollaan vähän aikaisemmassa kuin viime vuosina yleensä. Ensilumi satoi maahan tänään. Ja perään listana arkistosta aiemmat jo sulaneet ensilumet:

20.11.2008
24.11.2007
31.10.2006
18.11.2005
16.11.2004

tuntuva korotus palkkaan

Arvostus niille joille se kuuluu. Reilussa viidessä vuodessa 16,5 prosenttia lisää palkkaa, mutta onko sekään vielä riittävästi?

Halpaa olutta!

Hyvinkin tärkeä ja oleellinen sivusto oluen ystäville: pintprice.com
Sivustolta selviää mm. se, että euroopan kallein iso tuoppi löytyy Norjasta (7 eur). Maailman kalleinta ohrapirtelöä tarjoillaan puolestaan Yhdistyneet arabiemiirikunnassa (8,2 eur/tuoppi). Halvimmat oluttuopit löytyy Panamasta keskihintaan 0,35 euroa.
Suomen keskihintoja pääset kurkaamaan suoraan tästä linkistä.